Taas tienpäällä jatkuu…

Tänään aamulla heräsin säpsähtäen sillä huone toverini ei herätyänyt minua onnekseni en myöhästynyt aamupalalta. Aamupalan jälkeen menimme taas työväentalolle jossa seurapäivät jatkuivat noin kahteentoista asti lopuksi lauloimme tul marssin. Haimme tavarat hotellihuoneista ja veimme ne autolle jonka jälkeen oli taas ruokailu. Ruokailun jälkeen minulle tuli reilu parintuntia omaa aikaa joten lähdin metsästämään tuliaisia kaksi vuotiaalle siskon pojalle  en kyllä löytänyt mitään joten jos löydän matkalta niin ostan sitten silloin. Lopulta löysin tuliaisen hotelilta ihanan pehmo pupun. Kolmen aikoihin pääsimme lähtemään kotiinpäin matka sujui nopeasti tampereelle asti sillä minä torkuin pitkin matkaa, Tampereella jätimme yhden kyydistä ja jatkoimme kahvi/wc tauolle abc kolmikulmaan. Tauon jälkeen matka jatkui taas kohti poria autossa oli kova puheen sorina koko matkan poriin asti. Kun saavuimme tul toimistolle hyppäsimme kyydistä taken kanssa ja jatkoimme matkaa minun autolla kohti Harjavaltaa lopulta jätin taken omalle talolleen ja itse käväisin katsomassa porukoita ja  käytin mamman kaupassa. Lopulta olin kotona hieman ennen ilta yhdeksää.  Sitten ilta pala nassuun ja nukkuun.

 

 

Loppujen lopuksi vaikka matkustaminen on kivaa niin kotiin on aina ihana palata on matka sitten lyhyt tai pitkä. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *