Kiireinen päivä tai sitten ei

Tänään olin jokseenkin kiireinen päivä aamulla lähdin SPR kahvilalle töihin vein mennessäni Iitun suklaakakkun ohje lopussa.

Kahvilan jälkeen kävin porukoiden luona, käytin äitin asioilla ja vaihdoin vaatteet konserttia varten.

Noin 16.45 alkoivat konsertti harjoitukset ja 18.00 konsertti lauloimme kappaleet: Kaikki muuttuu ja tulkoon joulu  lopuksi koko sali lauloi maamme laulun

Koska en jaksanut tehdä tänään ruokaa niin hain pizzan.

Nyt hetken vielä hereillä sitten unihiekkan metsästys ja nukkumaan.

Iitun Suklaakakku

kananmunaa
1,5 dl sokeria tai siirappia
1,5 dl maitoa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kaakaojauhetta (sokeroitua)
1,5 dl öljyä tai sulatettua margariinia tai voita

  1. sekoita kaikki ainekset kulhossa.
  2. kaada taikina voideltuun korppujauhotettuun vuokaan
  3. paista 175¨C noin 30 min
  4. koristele jäähtynyt kakku kermavaahdolla ja suklaarouheella.

 

 

Piparkakku kuivakakku

Tämä on yksi kokeiluistani joka onnistuis täydellisesti viime jouluna

mde
mde

2,5 Dl Sokeria
2,5 Dl Vehnäjauhoja
2 TL Leivinjauhoja
2 Tl Vaniljasokeria
150 g Piparkakku muruja
150 g Sulaa voita/margariinia
1,5 Dl Kuumaa vettä
Kananmunaa

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää munat, sula voi ja kuuma vesi sekaan

Kaada voideltuun korppujauhoitetuun vuokaan ja paista 175’C N.40 min

Hyvä ja nopea kuivakakku johon ei tarvitse käyttää vatkainta